Yhdistyksen nimi on Rekola - Asolan Omakotiyhdistys ry
Sen kotipaikka ja toimialue on Vantaan kaupungissa Rekolan, Asolan, Matarin, Havukosken ja Koivukylän pientaloalueet.
Näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys.
Yhdistys on Suomen Omakotiliitto ry:n jäsenyhdistys.
2§ Tarkoitus
Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana
-valvoa omakotitalon, paritalon, rivitalon, vapaa-ajan asunnon sekä muiden pienkiinteistöjen omistajien taikka omistajiin rinnastettavien haltijoiden yhteiskunnallisia, taloudellisia ja oikeudellisia, ja etuja
-edistää, ohjata ja kehittää pientalovaltaista asumismuotoa sekä parantaa asumisviihtyvyyttä
-vaikuttaa elinympäristön laatuun sekä
-edistää ja kehittää myös luonnon-, ympäristön ja kulttuuriarvojen suojelua.
3§ Toimintamuodot
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
-pitää yhteyttä toimialansa paikallisiin viranomaisiin sekä toimielimiin ja järjestöihin
-seuraa toimialaansa vaikuttavien asioiden kehittymistä paikallisella tasolla
-osallistuu toimikenttänsä asioiden valmisteluun ja pyrkii ohjaamaan päätöksentekoa
-tekee aloitteita ja esityksiä, ottaa kantaa ja antaa lausuntoja
-valvoo alueensa järjestäytymisen kehittämistyötä
-antaa mahdollisuuksiensa mukaan jäsenistölleen ohjeita ja neuvoja
-edustaa jäsenkuntaansa sekä
-järjestää koulutus-, kulttuuri- ja yleisötilaisuuksia.
Yhdistys voi toimintansa tukemiseksi
-harjoittaa julkaisu- ja kustannustoimintaa
-ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja
-järjestää luvan saatuaan rahankeräyksiä ja arpajaisia sekä
-hankkia ja omistaa toimintaansa varten tarvittavia kiinteistöjä ja osakkeita.
4§ Jäsenet
Yhdistyksen jäseneksi voidaan hyväksyä omakotitalon, paritalon, rivitalon, vapaa-ajanasunnon sekä muun pienkiinteistön omistajia taikka omistajaan rinnastettava haltija.
Hakemus on esitettävä yhdistyksen hallitukselle.
Hakija sitoutuu noudattamaan yhdistyksen sääntöjä sekä sen toimielinten päätöksiä.
Yhdistyksen kokous voi hallituksen esityksestä kutsua kunniajäseneksi yhdistyksen toiminnassa ansioituneita henkilöitä.
5§ Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.
Jäsenen erottamisesta päättää yhdistyksen kokous. Hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi, jos jäsen on laiminlyönyt jäsenmaksun maksamisen yhden kalenterivuoden ajalta.
6§ Yhdistyksen toimielimet
Yhdistyksen toimielimet ovat yhdistyksen kokous ja hallitus.
Ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous.
Toimeenpaneva elin on hallitus.
Se voi asettaa asioiden valmistelua varten toimikuntia tai muita tarpeelliseksi katsomiaan työelimiä.
7§ Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Kutsu yhdistyksen kokouksiin on toimitettava jäsenille kirjallisesti tai sanomalehti-ilmoituksella viimeistään seitsemän (7) vuorokautta ennen kokousta.
Ylimääräisen kokouksen osalta kutsussa on mainittava kokouksessa esille tulevat asiat.
8§ Yhdistyksen kokoukset
Jäsenet kokoontuvat hallituksen kutsusta varsinaisiin kokouksiin huhtikuun loppuun mennessä (vuosikokous) ja loka - marraskuussa (syyskokous) sekä tarvittaessa ylimääräisiin kokouksiin. Ylimääräisen kokouksen kutsuu koolle hallitus. Se on kutsuttava koolle yhden (1) kuukauden kuluessa, kun yhdistyksen kokous tai hallitus niin päättää tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä sitä jonkin asian käsittelemistä varten kirjallisesti vaatii.
Yhdistyksen kokous valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin.
Äänioikeus kokouksissa on jäsenillä ja kunniajäsenillä. Kullakin jäsenellä ja kunniajäsenellä on yksi ääni.
9§ Vuosi- ja syyskokous
Vuosikokouksessa
-käsitellään hallituksen toimintakertomus edelliseltä toimintavuodelta, tilinpäätös sekä toiminnantarkastuskertomus
-vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
-valitaan tarvittaessa yhdistyksen edustajat Suomen Omakotiliitto ry:n liittokokoukseen ja mahdolliset ehdokkaat Suomen Omakotiliitto ry:n hallitukseen sekä valtuustoon, edustajat alueella toimivan Suomen Omakotiliiton piirin ja paikallisjärjestön kokouksiin ja hallitukseen sekä
-käsitellään muut hallituksen valmistelemat tai jäsenten hallitukselle viimeistään yhtä (1) kuukautta ennen kokousta kirjallisesti esittämät asiat.
Syyskokouksessa
-vahvistetaan toimintasuunnitelma, talousarvio, liittymismaksu ja jäsenmaksu seuraavaa toimintavuotta varten
-päätetään hallituksen jäsenten ja toiminnantarkastajien palkkioista
-päätetään hallituksen jäsenmäärästä
-valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi toimintavuodeksi ja hallituksen jäsenet seuraavaksi toimintakaudeksi erovuoroisten tilalle
-valitaan kaksi (2) toiminnantarkastajaa ja kaksi (2) varatoiminnantarkastajaa sekä
-käsitellään muut hallituksen valmistelemat tai jäsenten hallitukselle viimeistään (1) yhtä kuukautta ennen kokousta kirjallisesti esittämät asiat
-päätetään, miten kokoukset kutsutaan koolle seuraavana toimintavuonna sääntöjen 7§:n määräämissä rajoissa.
10§ Yhdistyksen hallitus
Hallitukseen kuuluu puheenjohtaja ja 4 - 12 varsinaista jäsentä.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan sekä ottaa muut tarpeelliseksi katsomansa toimihenkilöt.
Hallitus on toiminnastaan vastuussa yhdistyksen kokoukselle.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään puolet hallituksen jäsenistä on läsnä.
Hallituksen puheenjohtaja valitaan yhdeksi ja hallituksen muut jäsenet kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan ja sen jäsenistä puolet kerrallaan on vuosittain erovuorossa.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus kutsutaan koolle sen itse päättämällä tavalla, viimeistään kolme (3) vuorokautta ennen kokousta.
11§ Jäsenmaksu
Yhdistys kerää jäseniltään liittymismaksun ja vuosittaista jäsenmaksua. Kunniajäseniltä ei peritä jäsenmaksua.
Suomen Omakotiliitto ry:lle maksettavan jäsenmaksuosuuden määrää liittovaltuusto tai liittokokous.
12§ Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.
13§ Toiminta- ja tilikausi
Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen toimintakertomus on annettava toiminnantarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.
14§ Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätöksiin, jotka tarkoittavat sääntöjen muuttamista, vaaditaan yhdistyksen kokouksessa vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä.
Päätökseen, jolla yhdistys puretaan, vaaditaan yhdistyksen kokouksessa vähintään viisi kuudesosaa (5/6) äänestyksessä annetuista äänistä.
Yhdistyksen purkautuessa sen jäljelle jäänyt omaisuus luovutetaan yhdistyksen tarkoitusperiä edistävään toimintaan purkautumisesta päättävän kokouksen tarkemmin määräämällä tavalla.
Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat edellämainittuun tarkoitukseen.
15§ Yleisiä säännöksiä
Kokouksissa pidetään pöytäkirjaa.
Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, paitsi 14§:ssä mainituissa tapauksissa.
Äänestys on avoin, ellei yhdistyksen kokouksessa vähintään kymmenesosa (1/10) äänioikeutetuista jäsenistä vaadi suljettua lippuäänestystä.
Puhe- ja läsnäolo-oikeus on henkilöillä, joille kokous sen myöntää.